Home / Meijjän juttu / Ruka Nordicin ja Kuusamon Erä-Veikkojentalkooneuvottelut kariutuivat – osapuolet eri mieltä työmääristä ja korvauksista

Ruka Nordicin ja Kuusamon Erä-Veikkojentalkooneuvottelut kariutuivat – osapuolet eri mieltä työmääristä ja korvauksista

Ruka Nordic Oy ja Kuusamon Erä-Veikkojen (KEV) neuvottelut tulevan Ruka Nordic -tapahtuman vapaaehtoistehtävistä ovat päättyneet ilman yhteisymmärrystä. Osapuolet ovat eri mieltä erityisesti tehtäväkokonaisuuksien työmääristä ja niistä maksettavista korvauksista.

Ruka Nordic Oy kertoo verkkosivuillaan julkaisemassaan tiedotteessa, että sen ensisijaisena tavoitteena tapahtuman valmistelussa on ollut sopia vapaaehtoistyön tehtäväkokonaisuuksista selkeästi ja yksilöidysti suoraan Kuusamon Erä-Veikkojen jaostojen kanssa. Yhtiön tavoitteena on ollut myös maksaa sovitut talkookorvaukset suoraan työtä tekeville jaostoille.

Ruka Nordic Oy:n mukaan KEV:n hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt tätä toimintamallia.

Yhtiö kertoo tämän jälkeen tarjonneensa KEV:lle vapaaehtoistyön tehtäväkokonaisuuksia, jotta seura, sen jaostot ja vapaaehtoiset voisivat edelleen olla mukana tapahtuman toteuttamisessa.

Neuvotteluissa osapuolet eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen tehtäväkokonaisuuksien kustannustasosta.

Korkatin mukaan Ruka Nordicin esittämät korvaukset perustuivat edellisen tapahtuman toteutuneisiin kustannuksiin ja työmääriin, aiempien vuosien tietoihin sekä vertailutietoon muista vastaavista tapahtumista.

Yhtiön näkemyksen mukaan KEV esittämät korvausehdotukset ja työmääräarviot poikkesivat tästä tasosta olennaisesti.

Ruka Nordic Oy:n mukaan KEV hallitus on ilmoittanut, ettei seura toteuta kyseisiä tehtäväkokonaisuuksia yhtiön esittämillä ehdoilla.

Esitetyt tuntimäärät eivät
vastanneet todellista työmäärää

Kuusamon Erä-Veikkojen puheenjohtaja Matti Heikkilä kertoo KEV:n omassa tiedotteessa, että Ruka Nordic Oy:n tarjouspyynnössä tehtäväkokonaisuuksiin oli määritelty valmiiksi tuntimäärät, joiden perusteella talkoolaisten korvaukset määräytyisivät.

KEV:n näkemyksen mukaan esitetyt tuntimäärät olivat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin tehtävien todellinen työmäärä.

– Valitettavasti nuo meille esitetyt tuntimäärät ovat huomattavasti pienempiä kuin mitä ne todellisuudessa olisivat. KEV:n puolelta tarjousta oli tekemässä kuusi kokenutta ja kauan mukana ollutta henkilöä. Tämän kokemuksen perusteella tiedämme tehtävien työtuntien määrät kohtuullisen tarkasti, Heikkilä toteaa.

Heikkilän mukaan KEV toi oman näkemyksensä työmääristä esiin tarjouksessaan, mutta seuran mukaan sitä ei huomioitu neuvotteluissa riittävästi.

Koska osapuolten arviot tuntimääristä poikkesivat toisistaan merkittävästi, KEV päätyi siihen, ettei se voinut hyväksyä Ruka Nordicin tarjousta.

– Kysymys on siis tarjouksesta, jonka rahallinen korvaus on täysin riittämätön tehtäviin työtunteihin nähden. Olemme pitäneet kaikkien talkoolaisten puolta neuvotteluissa. Se on meidän tehtävämme, Heikkilä sanoo.
Heikkilä toivoo, että KEV:n jäsenet ja muut tapahtuman vapaaehtoiset tukevat seuraa tilanteessa.

– Tapahtuma pysyy kuusamolaisena vain silloin, jos kuusamolaiset ja muut vapaaehtoiset sen aidosti saavat yhdessä tehdä, Heikkilä toteaa.

– KEV on aina valmis neuvottelemaan Ruka Nordic Oy:n kanssa ja tekemään yhteistyötä, jos sitä aidosti tahdotaan, Heikkilä sanoo.

Hän korostaa myös, että KEV:n aiemmin tekemät sopimukset Kuusamon kaupungin ja Ruka Nordic Oy kanssa ovat edelleen voimassa.

Ruka Nordic hakee
uusia toteuttajia

Ruka Nordic Oy vastaa nykyään tapahtuman kokonaisuudesta ja sen johtamisesta. Yhtiö hankkii tapahtuman toteuttamiseen tarvittavia palveluita ja vapaaehtoistyön kokonaisuuksia eri kumppaneilta.

– Tällä muutoksella on tavoiteltu taloudellisen riskin aiempaa parempaa hallintaa sekä selkeämpää roolitusta ja vastuunjakoa, Korkatti kertoo.

Ruka Nordic Oy:n mukaan tapahtuman valmistelut jatkuvat suunnitellusti.

– Olemme saaneet ympärillemme paljon osaamista, innostusta ja vahvaa sitoutumista tapahtuman onnistumiseen. Olemme tästä aidosti kiitollisia. Nyt täydennämme tätä joukkoa niiltä osin, joihin tarvitsemme lisää tekijöitä, ja tätä koskeva työ on jo käynnissä, Korkatti sanoo.

Vastaa

Discover more from Meijjän Kuusamo

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading