Luontokuvaajalegendan näyttelyt kiinnostavat yleisöä Suomessa ja ulkomailla. Seuraavaksi Hautalan kuvia nähdään Espanjan Manlleussa, ja samalla säätiö rakentaa perustaa valokuvaajan laajan arkiston hy...
Rukatunturin sydämessä sijaitseva, pohjoisen makumaailmasta ja tunnelmallisesta miljööstään tunnettu Ravintola Rukan Kuksa siirtyy Riipinen Restaurants Oy:n omistukseen. Riipinen Restaurants on ostanu...
Kuusamon Pyhän Ristin kirkkoon suunnitellaan toiminnallisia muutoksia, joiden tavoitteena on lisätä kirkkotilan monikäyttöisyyttä. Kirkkoon halutaan oma tila lapsille sekä pöytäryhmiä seurakuntalaiste...
Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan toimitusjohtaja Mika Mankinen on sairastunut äkillisesti javakavasti. Tämän vuoksi toimitusjohtaja ja hallitus ovat päätyneet ratkaisuun hakea uuttatoimitusjohtaja...
Vanhusneuvosto on valinnut vuoden 2026 vanhusmyönteiseksi toimijaksi Kari-Matti Määtän. Määttä on omalta osaltaan edistänyt ikäihmisten hyvinvointia, osallistunut aktiivisesti tapahtumien järjestämise...
Kuusamon lukiolla järjestetään sunnuntaina 11. lokakuuta Tyttöjen päivän tapahtuma, jossa hyvinvointi, taide, pelaaminen ja voimaantuminen ovat keskiössä. Tapahtuman järjestävät Soroptimistit yhteisty...
Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2026 valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi kuusamolaisen matkailuyrittäjän Marjo Määtän. Vuodesta 2001 lähtien yrittäjänä toiminut Määttä on kehittänyt pitkäjänt...
Vanhustenviikon ohjelmatarjonta käynnistyy tänä vuonna Kuusamossa 4. lokakuuta. Luvassa on muun muassa luontoon suuntautuva aistikävely, liikuntaa, webinaareja, karaokea ja toimintakykymittauksia. Vii...
Kuusamon Villiruokajuhlia vietetään lauantaina 12. syyskuuta jo viidettä kertaa. Tapahtumatori, Kelantie ja Kirkkosaari täyttyvät päivän ajaksi paikallisista mauista, tuotteista ja tekemisestä. Tapaht...
Onni laajentaa toimintaansa Kuusamon seudulle, kun pitkään alueella toimineen Sanitar Oy:n liiketoiminta siirtyy Onnille 1.10.2026. Kaupan myötä Onnille siirtyy siivous- ja kotipalveluliiketoimintaa h...









