Home / Meijjän juttu / Rukan Kuksa siirtyy Riipinen Restaurantsille

Rukan Kuksa siirtyy Riipinen Restaurantsille

Rukatunturin sydämessä sijaitseva, pohjoisen makumaailmasta ja tunnelmallisesta miljööstään tunnettu Ravintola Rukan Kuksa siirtyy Riipinen Restaurants Oy:n omistukseen. Riipinen Restaurants on ostanut liiketoiminnan Määtän perheen yhtiöiltä. Ravintola jatkaa toimintaansa tutulla Rukan Kuksa -nimellä.
Kauppa yhdistää kaksi kuusamolaista perheyritystä, joiden toimintaa yhdistävät vahvat paikalliset juuret, pitkäjänteinen yrittäjyys ja intohimo matkailun sekä ravintolakulttuurin kehittämiseen. Samalla se avaa molemmille yrityksille uusia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittää palveluitaan.

Rukan Kuksa – pohjoisen makuja ja perheen intohimoa

Määtän perhe on kehittänyt Rukan Kuksaa yli kymmenen vuoden ajan. Ravintolasta on vuosien saatossa rakentunut persoonallinen ruokaravintola, jossa pohjoisen puhtaat raaka-aineet, paikallinen ruokakulttuuri ja lämminhenkinen vieraanvaraisuus kohtaavat. Ravintolan ruokafilosofian ja konseptin kehittämisessä erityisen merkittävä rooli on ollut perheen tyttärillä, Laura ja Sonja Määtällä. Heidän luovuutensa, näkemyksensä ja intohimonsa ruokaan ovat näkyneet ravintolan makumaailmassa, annosten suunnittelussa ja kokonaisvaltaisessa asiakaskokemuksessa.
– Rukan Kuksa on ollut meille paljon enemmän kuin ravintola. Se on ollut yhteinen perheemme projekti, johon on laitettu valtavasti sydäntä, työtä ja intohimoa. On hienoa luovuttaa ravintola toiselle kuusamolaiselle perheyritykselle, jolla on vahva osaaminen ja halu kehittää sitä edelleen, kertovat Marjo ja Vesa Määttä.
Kauppa toteuttaa myös Määtän perheen alkuperäistä ajatusta: rakentaa ravintolasta vahva, itsenäinen kokonaisuus, jonka tarina voisi aikanaan jatkua uuden yrittäjän käsissä.

Riipinen Restaurants – Kuusamolainen perheyritys toisessa sukupolvessa

Riipinen Restaurantsin yrittäjätarina Rukatunturilla alkoi vuonna 1988, kun Paavo Riipinen perusti Pizzeria Rukan Kelorinteen juurelle. Tänäpäivänä toisen sukupolven yrittäjä Henrik Riipinen luotsaa perheen ravintolayritystä, jonka ravintoloita yhdistävät laadukkaat raaka-aineet ja herkullinen ruoka, lämminhenkinen asiakaspalvelu sekä vahva paikallistuntemus.
Riipinen Restaurantsin ravintolaperheeseen kuuluvat Rukalla Pizzeria Ruka, Ravintola Vespino, RUOK Burger, Kotipizza Ruka ja Subway Ruka, Kuusamossa Subway Kuusamo sekä Pyhätunturilla Ravintola Popolo. Rukan Kuksa tuo ravintolaperheeseen oman persoonallisen lisänsä: pohjoisiin raaka-aineisiin, elämykselliseen ruokailuun ja viihtyisään tunnelmaan perustuvan ravintolan. Kaupan jälkeen Riipinen Restaurants perheyritys työllistää ympärivuotisesti noin 50 henkeä ja kiireimmässä talvisesongissa henkilöstön määrä kasvaa noin 100 henkeen.
– Rukan Kuksa on tunnettu ja pidetty ravintola, jolla on vahva oma identiteetti. Arvostamme suuresti pitkäjänteistä työtä ravintolan taustalla ja haluamme vaalia sitä, mikä Rukan Kuksasta on tehnyt erityisen. Tuomme ravintolan toimintaan mukaan omia vahvuuksiamme ja kehitämme ruokalistaa, ilmettä ja tunnelmaa vähitellen ja yhdessä henkilökunnan kanssa. Tavoitteemme on, että ravintola on jatkossakin paikka, johon niin paikalliset asukkaat kuin Rukalla lomailevat vieraat haluavat palata yhä uudelleen, kertoo Henrik Riipinen, Riipinen Restaurants Oy.

Määtän perhe suuntaa katseensa Rukan Salonki Resortin kansainväliseen tulevaisuuteen

Rukan Kuksan myynti mahdollistaa Määtän perheelle entistä vahvemman keskittymisen Rukan Salonki Resortin
kehittämiseen.
Luonnonkauniissa ympäristössä sijaitseva Resort tarjoaa korkeatasoista majoitusta, pohjoisen ruokakulttuuriin
perustuvia ravintolaelämyksiä, perinteisiä suomalaisia saunaelämyksiä sekä monipuolisia luonto- ja ohjelmapalveluita. Resortin vahvuutena on mahdollisuus yhdistää nämä palvelut yksilöllisiksi lomakokonaisuuksiksi niin kansainvälisille matkailijoille, perheille kuin yritysryhmillekin.
– Rukan Salonki Resortissa haluamme tarjota vieraillemme jotain enemmän kuin pelkän majoituksen. Meille pohjoisen vieraanvaraisuus tarkoittaa kokonaisvaltaisia elämyksiä, joissa luonnon rauha, laadukas majoitus, paikalliset maut ja aidot suomalaiset saunaperinteet muodostavat unohtumattoman kokonaisuuden. Nyt voimme keskittää entistä vahvemmin voimavaramme näiden palveluiden kehittämiseen ja kansainvälisen matkailun kasvattamiseen, kertoo Salonki Travelsin toimitusjohtaja Kaisa Sirniö.
Rukan Salonki Resortin tavoitteena on vahvistaa asemaansa kansainvälisesti kiinnostavana, ympärivuotisena
matkailukohteena ja kehittää erityisesti korkeatasoisia, yksilöllisiä lomia sekä autenttisia pohjoisen elämyksiä.
– Meille on tärkeää myös se, että Kuusamon ja Rukan matkailu kehittyy paikallisten yritysten yhteistyöllä. Yhteistyömme Riipinen Restaurantsin kanssa jatkuu, ja näemme siinä paljon mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa, Sirniö jatkaa.

Rukan Kuksassa tuttu tunnelma ja palvelu jatkuvat


Omistajanvaihdos ei tuo suuria muutoksia ravintolan asiakkaiden arkeen. Rukan Kuksa jatkaa tutulla nimellä ja nykyisellä henkilökunnalla. Ravintolan lämminhenkinen palvelu, viihtyisä tunnelma ja laadukas ruoka säilyvät toiminnan perustana.
Myös voimassa olevat varaukset ja lahjakortit säilyvät voimassa.

Vastaa