Luontokuvaajalegendan näyttelyt kiinnostavat yleisöä Suomessa ja ulkomailla. Seuraavaksi Hautalan kuvia nähdään Espanjan Manlleussa, ja samalla säätiö rakentaa perustaa valokuvaajan laajan arkiston hyödyntämiselle myös tutkimuksessa.
Hannu Hautalan elämäntyö elää näyttelyissä, kirjoissa ja tuhansissa luontokuvissa, jotka ovat tehneet suomalaisia maisemia ja eläimiä tunnetuiksi vuosikymmenten ajan. Kuusamossa toimiva Hannu Hautala -säätiö jatkaa työtä valokuvaajan perinnön vaalimiseksi. Yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden tavoitteista on saada Hautalan mittava kuva- ja päiväkirja-arkisto entistä paremmin käyttöön.
Seuraava askel kansainvälisellä näyttelyrintamalla otetaan Espanjan Manlleussa, jossa avataan marraskuussa noin 25 kuvan näyttely. Hautalan valokuvia on esitelty aiemmin muun muassa Ruotsissa, Virossa ja Saksassa.
– Olemme järjestäneet näyttelyitä Hannun valokuvista Suomessa ja ulkomailla koko säätiön toimintahistorian ajan, kertoo Hannu Hautala -säätiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Hämäläinen.
Vuonna 2007 perustetun säätiön tehtävänä on alusta lähtien ollut vaalia Hautalan elämäntyötä ja tuoda sitä esille. Hautalan kuoleman jälkeen työn merkitys on entisestään korostunut.
– On haluttu nostaa sitä entistä voimakkaammin esille, koska Hannu itse ei ole enää joukossa nostamassa sitä, Hämäläinen sanoo.
Salon näyttely keräsi
yli 20 000 kävijää
Hautalan kuvien vetovoima näkyi tänä vuonna Salon taidemuseo Veturitallissa järjestetyssä näyttelyssä. Esillä oli sata valokuvaajan teosta, ja näyttely keräsi tammikuun lopulta toukokuun alkuun yli 20 000 kävijää.
Hämäläisen mukaan kävijämäärä kertoo siitä, kuinka vahvasti Hautalan työ puhuttelee yleisöä. Salon taidemuseossa käy tavallisesti noin 20 000 ihmistä vuodessa, joten näyttely saavutti poikkeuksellisen suuren yleisön.
Seuraavaksi sadan kuvan näyttely on tarkoitus viedä Kuopioon Victor Barsokevitschin valokuvakeskukseen ensi vuoden alussa. Näyttelyä pyritään myöhemmin kierrättämään myös muualle joko kokonaisuudessaan tai osina. Oulun yliopisto on jo sopinut ottavansa näyttelyn tiloihinsa. Hautala oli yliopiston kunniatohtori.
Säätiö on järjestänyt näyttelyitä sekä itsenäisesti että yhteistyökumppaneiden kanssa.
– Näillä näyttelyillä viedään aina myös Kuusamoa ja Kuusamon luontoakin eteenpäin ympäri Suomea ja Eurooppaa, Hämäläinen toteaa.
Miljoonaluokan kuva-arkisto
odottaa digitointia
Hautalan valokuva-arkiston mittakaava on valtava. Säätiön arvion mukaan dioja on noin puolitoista miljoonaa. Digitointia on tehty jo yli vuosikymmenen ajan, mutta työ on yhä kesken.
Hämäläinen arvioi, että digitoituja kuvia on tuhansia. Tarkkaa lukua hän ei osaa sanoa.
Työtä on tehty muun muassa Kuusamon kaupungin tuella ja kesätyöntekijöiden avulla. Säätiöllä ei ole erillistä, kokoaikaisesti digitointiin keskittyvää työntekijää, joten aineiston käsittely etenee vähitellen.
– Hannu osallistui itse aktiivisesti kuvien digitointiin elämänsä loppuun saakka. Hän halusi varmistaa, että kuvien valot, varjot ja värit toistuivat oikein myös digitaalisessa muodossa.
Säätiö hallinnoi Hautalan kuvien tekijänoikeuksia ja omistaa kuvat. Lisäksi sen hallintaan siirtyy valokuvaajan muu arkisto, jonka hyödyntämisestä on tarkoitus kehittää uusi kokonaisuus.
Päiväkirjat voivat kertoa
suomalaisen luonnon muutoksesta
Erityisen kiinnostava osa Hautalan perintöä ovat hänen vuosikymmenten aikana kirjoittamansa päiväkirjat. Hautala kirjasi järjestelmällisesti havaintojaan ja merkitsi tarkasti, missä kuvat oli otettu ja mitä luonnossa tapahtui.
Säätiö haluaa selvittää, miten aineisto voitaisiin järjestää ja avata myöhemmin esimerkiksi tutkijoiden ja opinnäytetöiden tekijöiden käyttöön.
Päiväkirjoissa saattaa olla arvokasta tietoa muun muassa sääolosuhteista, vuodenaikojen vaihtelusta ja lajien esiintymisestä. Merkinnöistä voi löytyä pitkän aikavälin havaintoja siitä, milloin talvi saapui, kesä alkoi tai kaamos koitti.
– Siellä on varmasti paljon aineistoa, joka kiinnostaisi esimerkiksi tutkimustyössä. Päiväkirjoissa kerrotaan varmasti aika paljon myös luonnon muuttumisesta, Hämäläinen arvioi.
Aineiston avaaminen edellyttää kuitenkin vielä järjestämistä ja digitointia. Säätiön tavoitteena on edetä työssä vähitellen ja selvittää, miten laaja kokonaisuus saadaan tutkijoiden hyödynnettäväksi.
Hämäläisen mukaan päiväkirjojen erityinen arvo on siinä, että Hautala kuvasi havaintojaan omalla, persoonallisella tavallaan.
Luontokuvakeskus kokoaa
Hautalan perinnön Kuusamoon
Hautalan elämäntyöhön voi tutustua myös Kuusamon matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassussa toimivassa Hannu Hautalan luontokuvakeskuksessa. Keskuksessa esitellään hänen valokuviaan, kirjallisuuttaan ja uraansa. Näyttelyt vaihtuvat säännöllisesti, noin kolme kertaa vuodessa, ja tiloissa nähdään myös vierailevien näyttelyasettajien töitä.
Keskuksessa on lisäksi Hautalan laaja kirjasto, johon kuuluu sekä suomalaista että kansainvälistä valokuvausalan kirjallisuutta.
Säätiön tehtäviin kuuluu näyttelytoiminnan lisäksi Hautalan tuotannon tunnetuksi tekeminen julkaisujen kautta. Säätiö toteutti esimerkiksi Hautalan 80-vuotisjuhlan yhteydessä Hannun sata parasta -kirjan. Hautala julkaisi uransa aikana yksin tai yhteistyössä muiden kanssa hieman yli 60 kirjaa.
Hänen saavutuksiinsa kuuluvat myös Pro Finlandia -mitali, kunniatohtorin arvo ja taiteilijaeläke. Lisäksi hänelle myönnettiin Suomen kansallisluontokuvaajan nimitys, joka on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa laatuaan.
Hautalaa pidetään suomalaisen luontokuvauksen pioneerina. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka pystyi elättämään itsensä luontovalokuvauksella, ja hänen työnsä vaikutti vahvasti siihen, millaiseksi suomalainen luontokuvaus muotoutui.
Säätiö jatkaa työtään
ilman kaupallista tavoitetta
Säätiön toimintaa rahoitetaan muun muassa tuotteiden myynnillä, kuvien käyttöoikeuksista saatavilla tuloilla ja avustuksella. Lisäksi säätiö myy valmiiksi kehystettyjä näyttelykuvia.
Hämäläisen mukaan toiminnan tarkoituksena ei ole kerätä varallisuutta, vaan käyttää käytettävissä olevat rahat Hautalan perinnön vaalimiseen ja näyttelytoimintaan.
Hautalan kuoleman jälkeen luontokuvakeskuksen kävijämäärät kasvoivat hetkellisesti. Hämäläinen arvioi, että osa kävijöistä tuli tutustumaan valokuvaajan työhön myös nostalgian vuoksi.
– Säätiön tulevaisuuden tavoitteet ovat selkeät. Näyttelytoimintaa jatketaan niin kauan kuin Hautalan kuvat kiinnostavat yleisöä, ja samalla pyritään rakentamaan hänen arkistostaan kokonaisuus, joka palvelee myös tulevia sukupolvia.








