Haapajärveläinen yrittäjä Saku Riekki on onnistunut kolmessa yritysostossaan. Viimeisin kauppa, kuusamolaisen Kuusmet Oy:n osto, on tuonut ripeää kasvua, uusia työpaikkoja ja viennin vahvistumista Ruotsiin.
Haapajärveltä kotoisin oleva Saku Riekki on kokenut yrittäjä, jonka ura käynnistyi yksinyrittäjyydestä 2000-luvun alussa. Matkan varrella yrityksiä on myyty sekä ostettu. Tänä päivänä hän on mukana kahdessa yhtiössä: Oulun Automaalit Oy:ssä ja Kuusmet Oy:ssä, jossa hän toimii myös toimitusjohtajana ja osallistuu aktiivisesti päivittäiseen toimintaan.
KUUSMET LÖYTYI ASIAKASSUHTEEN KAUTTA
Riekki kertoo löytäneensä Kuusmet Oy:n ostettavakseen sattumalta.
– Kuusmet oli Oulun Automaalin asiakas, ja sitä kautta sain tietooni, että yritys oli myynnissä. Kiinnostuin heti ja aloitimme neuvottelut. Kaupat syntyivät tammikuussa 2025, ja nyt olen yksi kolmesta osakkaasta, Riekki kertoo.
Kuusmet Oy on erikoistunut hinausautojen rakentamiseen ja konepajatoimintaan. Yrityksen pääliiketoiminta – hinausautojen rakentaminen – kattaa noin 60 prosenttia liikevaihdosta, ja konepajapalvelut loput 40 prosenttia.
”YRITYKSEN HINTA PITÄÄ PYSTYÄ MAKSAMAAN SEN OMILLA TULOKSELLA”
Riekki on tehnyt yrittäjäuransa aikana kolme yritysostoa, ja kaikki ovat hänen mukaansa olleet onnistuneita. Hän painottaa realistisen arvonmäärityksen merkitystä yrityskaupoissa.
– Liian usein yrityksen myyjäosapuoli arvottaa yrityksen liian korkealle. Olen pitänyt kriteerinä, että hinta on oikea, kun sen voi maksaa yrityksen omalla tuloksella takaisin 3–5 vuodessa.
Riekki kannustaa muitakin yrittäjyyteen ja yritysostoihin.
– Monet yrittäjät eläköityvät, ja hyviä yrityksiä tulee jatkuvasti myyntiin. Yrityksen ostaminen on monesti helpompaa kuin aloittaa alusta, koska pohjatyö on jo tehty.
Rahoituksen saaminen voi kuitenkin olla haastavaa.
– Pankit ovat kiristäneet ehtojaan. Meillä ei ollut rahoituksen suhteen suurempia ongelmia, mutta aikaa se prosessi kyllä vei.
KASVUA JA VIENTIÄ RUOTSIIN
Yrityksen henkilöstö pysyi omistajanvaihdoksen jälkeen mukana toiminnassa, ja se on ollut tärkeä tekijä kasvussa.
– Kuusmetissa oli ostohetkellä kolme työntekijää. Tällä hetkellä on seitsemän, ja marraskuussa kahdeksan. Meillä on todella osaava ja sitoutunut tiimi, Riekki kiittelee.
Kasvu on ollut vahvaa heti alkuvuodesta, ja erityisesti vienti on saanut vauhtia.
– Hinausautojen markkina on tällä hetkellä hyvin vientivetoinen. Ruotsi on meidän päämarkkina-alue, ja ensi vuodelle on jo useita tilauksia sovittuna, Riekki kertoo.
Kuusmetin aikaisemmat omistajat olivat jo avanneet ovia Ruotsin markkinoille, mutta Riekki ja kumppanit ovat laajentaneet toimintaa määrätietoisesti.
– Tuotteemme oli siellä jo entuudestaan tunnettu ja hyvämaineinen.
TAVOITTEENA LIIKEVAIHDON KAKSINKERTAISTAMINEN
Kuluvan vuoden liikevaihto tulee olemaan vajaa miljoona euroa, ja kasvun odotetaan jatkuvan vahvana.
– Tavoite on kaksinkertaistaa liikevaihto lähivuosina. Kasvu tulee erityisesti hinausautojen viennistä. Tänä vuonna rakennamme neljä hinausautoa, ensi vuonna kahdeksan, Riekki kertoo.
Tulevaisuudessa katse on Ruotsin lisäksi Norjassa ja muissa Pohjoismaissa.
– Kun Ruotsin markkinat vetävät hyvin, haluamme laajentaa markkinointia Norjaan ja sitä kautta koko Pohjoismaihin.
Kuusmet Oy lyhyesti:
Toimiala: Raskaskalusto ja työkoneet, konepajatyöt, hiekkapuhallus ja maalaus, hydrauliikkatuotteet sekä tarvike- ja raudanmyynti.
Työntekijät: 8 (11/2025)
Liikevaihto: 2025 (ennuste): n. 1 M€












