Home / Meijjän juttu / Kuusamon Autohuolto kasvuvauhdissa

Kuusamon Autohuolto kasvuvauhdissa


Muutto uuteen halliin toi lisää tilaa ja mahdollisuuksia

Kuusamon Autohuolto on muuttanut uusiin, väljempiin tiloihin Torankiin, Kuusamon Autotähden entiseen halliin. Muuton taustalla oli yksinkertainen syy – tila kävi pieneksi.

– Aikaisempi korjaamotila Airotiellä oli meille jo liian ahdas. Kun mahdollisuus suurempiin ja modernimpiin tiloihin avautui, tartuimme siihen. Nyt hallitilaa on noin kaksinkertainen määrä entiseen verrattuna, ja kokonaisuus on huomattavasti selkeämpi, kertoo yrittäjä Aki Jaakkola.

Uusissa tiloissa työn vastaanotto, autojen tuonti ja luovutus tapahtuvat samalta puolelta hallia, mikä helpottaa asiakkaiden asiointia. Samalla työympäristö on parantunut, mikä motivoi niin yrittäjiä kuin työntekijöitäkin.

Korjaamon varustetaso on myös kohentunut merkittävästi. Hallissa on nyt yhdeksän nosturipaikkaa aiemman viiden sijaan, joista kolme on mitoitettu isommille ajoneuvoille. Lisäksi käytössä on nyt jarru- ja iskaritesterit. Työntekijöitä on uusissa tiloissa kymmenen, kun vanhoissa tiloissa heitä oli seitsemän. Kuusamon Autohuollon tiimiin siirtyy kolme Kuusamon Auto-Tähden entistä työntekijää.

– Meillä on erittäin osaava henkilökunta sekä laajat testi- ja ohjelmointilaitteet. Diagnostiikka on tänä päivänä avainasemassa, ja siihen olemme panostaneet ja tulemme edelleenkin panostamaan paljon, lisää yrittäjä Pekka Kujala.

Kuusamon Autohuollon syntyhistoria ulottuu vuoteen 2007. Kujala tuli mukaan toimintaan vuonna 2017 ja Jaakkola liittyi yhtiökumppaniksi vuonna 2023. Yrityksen liikevaihto on kasvanut ripeästi: vuonna 2024 se oli noin 870 000 euroa, kaksinkertainen vuoden 2022 lukemiin verrattuna.

Kasvu ei ole ollut itseisarvo, vaan seurausta jatkuvasta kehityksestä.

– Tavoitteena on ollut parantaa palvelua ja osaamista. Uskomme, että asiakasmäärän kasvu johtuu ennen kaikkea hyvästä palvelusta ja ammattitaitoisesta henkilöstöstä, Kujala sanoo.

Kuusamon Autohuolto on Autonomi-ketjun jäsen sekä KL-Servicen partneri ja toimii monimerkkikorjaamona, joka pystyy huoltamaan myös takuunalaisia autoja.

– Emme ole halunneet sitoutua yksittäiseen automerkkiin, vaikka siihen on meille mahdollisuutta tarjottu. Monimerkkikorjaamona meillä on vapaus kehittää toimintaa omilla ehdoillamme. Ketjun kautta saamme tarvittavaa tukea ja koulutusta, mikä mahdollistaa sen, että voimme tehdä samoja huoltoja ja korjauksia kuin merkkikorjaamotkin, Jaakkola kertoo.

Tulevaisuuden näkymät ovat myönteiset.

– Emme aseta tarkkoja tulostavoitteita, mutta nykyisellä kehityksellä, henkilöstön ja tilojen kasvulla arvioimme liikevaihdon nousevan yli miljoonan euron tilikaudella 2026, yrittäjät arvioivat.

Uusissa toimitiloissa myös varaosamyynti laajenee.

– Meiltä löytyy alkuperäisosat lähes merkkiin kuin merkkiin – yhteydet maahantuojiin ovat kunnossa, Kujala toteaa hymyillen.

Kuusamon Autohuolto, Torankiin muuttanut monimerkkikorjaamo, jatkaa vakaalla tiellä kohti kasvua – laatu ja palvelu edellä.

Vastaa

Discover more from Meijjän Kuusamo

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading