Eletään joulukuusikaupan kiivainta sesonkia. Osalla olohuonetta koristaa muovinen kuusi, ehkä allergian tai muun syyn vuoksi, mutta monelle aito kuusi on se juttu, josta ei tingitä. Kuinka pitkä matka on taimesta joulukuuseksi ja millaista työtä on kuusen viljely? Tätä kysyimme Jussin Kuuset yrittäjältä Juho Taivalkoskelta.
Suomalaiset hankkivat joka joulu noin 1,5 miljoonaa joulukuusta. Niistä noin miljoona on kuusiviljelmillä kasvatettuja. Kysyntää riittää. Sen tietää myös kuusamolainen Juho Taivalkoski, joka aloitti kuusien kasvattamisen vuonna 1998.
– Yksi kaveri oli myymässä marketin pihalla joulukuusia. Kävin kysymässä, voisinko tuoda hänelle kuusia myyntiin omalta metsäpalstalta. Hän sanoi, että tuo vaan. Ensimmäisestä kuormasta hän valitsi puolet myyntiin ja kehotti viemään loput takaisin metsään. Laadun merkitys tuli kerralla selväksi, Taivalkoski nauraa.
Seuraavana vuonna hän olikin jo itse myymässä kuusiaan. Vuosi vuodelta toiminta kasvoi ja sai nimen Jussin Kuuset.
– Nimi syntyi, kun pitkäaikainen kanta-asiakas oli tullut ostamaan kuusta, kun en itse ollut paikalla. Hän oli kysynyt myyjältä, että onhan nämä varmasti niitä ”Jussin Kuusia”.
Taivalkosken mukaan joulukuusikaupassa valikoima on kaiken A ja O.
– Jokainen kuusi on yksilö. Toinen haluaa kapean ja toinen leveän kuusen. Pitää olla monenlaista tarjolla.
Aluksi myyntiin meni pelkästään luonnonkuusia, mutta pian Taivalkoski alkoi myös viljellä kuusia. Luonto näytti kuitenkin heti voimansa.
– Lumikuormat, pakkaset ja kesähallat tulivat tutuksi. Paikan valinnalla on iso merkitys siihen, kuinka hyvin kuuset menestyvät, ja niitä pitää myös hoitaa.
Tällä hetkellä Taivalkoskella on kuusiviljelmiä kolmessa paikassa: kaksi Kuusamossa ja yksi Muhoksella.
– Muhoksella on pidempi kasvukausi. Siellä kuusiin tulee pidemmät neulaset, eikä hallatuhoja ole ollut.
Kasvunopeudessa on suuri ero pohjoisen ja eteläisemmän Suomen välillä.
– Kuusamossa kestää 10–15 vuotta, että kuusi on sopivan kokoinen joulukuuseksi. Etelässä siihen menee 8–9 vuotta. Ero on iso.
Muhoksella viljely alkoi vuonna 2018, ja tänä jouluna sieltä saadaan ensimmäiset kuuset myyntiin.
– Muhoksella vuosikasvaimet ovat isompia ja vaativat muotoilua. Kuusamossa kuusi kasvaa hitaammin ja siitä tulee luonnostaan sirompi.
Viljelmistä huolimatta Taivalkoski myy eniten valikoituja luonnonkuusia, joihin hän on myös erikoistunut.
– Täällä ihmiset ovat tottuneet luonnonkuusiin. Esimerkiksi Rukalla matkailijat haluavat usein mahdollisimman tuuheita, viljellen kasvatettuja kuusia. Jotkut käyttävät vielä perinteisiä kynttilöitä, jolloin oksien täytyy olla tuuheat.
Myyntiin menevien kuusien koko vaihtelee paljon.
– Pisimmät kuuset ovat jopa kuusimetrisiä, mutta keskimäärin 1–4 metriä. Olen huomannut, että pienten joulukuusien kysyntä kasvaa vuosi vuodelta.
Viljelyssä Taivalkoskella on kahta kuusilajiketta: mustakuusta ja kotimaista metsäkuusta.
– Mustakuusi kestää hyvin hallaa. Se on peräisin Kanadasta ja kasvaa siellä suoperäisillä alueilla. Lisäksi se sopii monille allergikoille, koska siinä ei ole voimakasta tuoksua. Molemmat lajikkeet kasvatetaan Kuusamossa Koivurinteen taimitarhalla. Pohjois-Suomessa muut lajikkeet eivät oikein menesty.
Oppia kuusien kasvatukseen on haettu laajasti myös ulkomailta.
– Yhdysvaltain Keskilännessä kiersimme kaksi viikkoa kuusiviljelmillä. Siellä oli valtavia viljelmiä ja työntekijöitä muotoilemassa kuusia sapelit käsissä. Olen käynyt myös Virossa ja Tanskassa. Kotimaassakin koulutuksia ja tapaamisia riittää – lokakuussa olin Raaseporissa kuusenviljelijöiden tapaamisessa. Aina sieltä saa uusia ideoita.
Metsäinsinöörin koulutuksen saanut Taivalkoski kokee työnsä enemmän harrastuksena kuin pelkkänä työnä.
– Metsähommia tein jo työurani alussa, sitten olin välillä toisella alalla. Metsänhoito ja kuuset kulkivat silti koko ajan mukana. Nyt olen jo useamman vuoden tehnyt pelkästään näitä töitä metsäalan yrittäjänä. Tekemistä riittää, ja välillä täytyy turvautua ostopalveluihinkin, kun kaikkea ei ehdi itse.
Pitkän uran myötä asiakassuhteet ovat syventyneet.
– Asiakkuuksia on jo kolmannessa polvessa. Kun asiakkaat tulevat tutuiksi, oppii tietämään, minkälaisen kuusen kukin haluaa. Parasta on juuri myyntiaika: saa tavata ihmisiä ja porista. Jutut jatkuvat aina siitä, mihin edellisenä vuonna jäätiin. Mutta hyvät varusteet täytyy olla – pakkasessa seisominen vaatii veronsa.












