Kuusamon Pyhän Ristin kirkon 75-vuotisjuhlaa vietetään 22.–23. elokuuta. Vuonna 1951 käyttöön vihitty kirkko juhlistaa merkkivuottaan kaksipäiväisellä tapahtumalla, jonka ohjelmaan kuuluu juhlatilaisuuksia, musiikkia, yhteistä ruokailua sekä mahdollisuus tutustua kirkkoon tavallista laajemmin.
Pyhän Ristin kirkko vihittiin käyttöön 26. elokuuta 1951. Kirkon vihki piispa Väinö Malmivaara.
Seurakuntapastori ja vs. kirkkoherra Katja Lehtisen mukaan juhlan tavoitteena on tehdä merkkivuodesta koko seurakunnan yhteinen tapahtuma.
– Haluamme järjestää kaikille kutsuvan juhlatilaisuuden, jossa voidaan yhdessä juhlistaa kirkkomme historiaa ja merkitystä kuusamolaisille, Lehtinen kertoo.
Lauantain ohjelma alkaa seurakuntatalolla kello 15 yhteisellä ruokailulla. Sen jälkeen osallistujat voivat tutustua kirkkoon myös tavallisesta poikkeavalla tavalla.
– Halukkaat pääsevät esimerkiksi kellotapuliin ja tutustumaan kirkon eri tiloihin.
Varsinainen juhla käynnistyy kirkossa kello 17. Noin tunnin mittaisessa tilaisuudessa kuullaan juhlapuhe, eri-ikäisten laulajien ja soittajien sekä kanttoreiden musiikkiesityksiä sekä keskustelupaneeli.
Lauantain juhla päättyy ehtookellojen soittoon sekä kellotapulista esitettävään iltafanfaariin.
Sunnuntaina juhlaviikonloppu huipentuu kello 10 alkavaan juhlamessuun.
Vahva vapaaehtoisten panos
Merkkivuoden järjestelyissä on mukana suuri joukko vapaaehtoisia sekä seurakunnan yhteistyökumppaneita.
– Mukana ovat muun muassa Rajasotilassisaret, Maanpuolustusnaiset, Martat ja partiolaiset. Messussa ovat mukana myös Kuusamon Erä-Veikot, jotka viettävät samana viikonloppuna 90-vuotisjuhlaansa. Lisäksi mukana ovat seurakunnan lasten- ja nuorten kuorot sekä soittajia, Lehtinen kertoo.
Hänen mukaansa juhlaa ei olisi mahdollista toteuttaa ilman laajaa yhteistyötä.
– Yksin tätä juhlaa emme seurakunnassa järjestä, vaan mukaan on saatu paljon vapaaehtoisia sekä yhteistyökumppaneita. Myös seurakunnan työntekijöitä on paljon mukana toteuttamassa juhlaa.
Järjestelyjä on valmisteltu viime keväästä lähtien.
Kirkolla pitkä historia
Kuusamon seurakunnan historia ulottuu yli 350 vuoden taakse. Seurakunta perustettiin vuonna 1673, ja ensimmäinen saarnatupa rakennettiin Torankijärven rannalle. Varsinainen kirkko nousi nykyiselle paikalle vuonna 1694.
Vuonna 1804 valmistui uusi puinen ristikirkko, joka palveli kuusamolaisia 140 vuoden ajan. Kirkko poltettiin jatkosodan loppuvaiheessa syksyllä 1944.
Sodan jälkeen jumalanpalveluksia pidettiin kirkon raunioilla sekä pitäjillä säästyneissä taloissa siihen saakka, kunnes väliaikainen Ruotsista saatu parakkikirkko saatiin käyttöön vuosiksi 1947-1951.
Nykyinen Pyhän Ristin kirkko rakennettiin kahdessa vuodessa Amerikan suomalaisten tuella. Se vihittiin käyttöön 26. elokuuta 1951.
Kirkkoa on kunnostettu vuosien varrella useaan otteeseen. Ensimmäinen laaja peruskorjaus tehtiin vuonna 1986, ja vuosina 2012–2013 toteutetussa perusteellisessa remontissa kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa, kattomaalaukset puhdistettiin, kultaukset uusittiin ja lattia rakennettiin uudelleen.
Kuusamolaiset naiset ovat osoittaneet rakkautensa kotikirkkoaan kohtaan valmistamalla sinne kaikki kirkkotekstiilit.










