Koillismaan Autosähkö- ja raskasosa Oy:n omistus siirtyi syksyllä 2023 suvun sisällä, kun serkukset Tero Nikka ja Sauli Riekki ostivat yrityksen Tero Nikan äidiltä, Leena Nikalta. Nyt yrittäjäkaksikolla on takanaan kaksi tilikautta, ja alku on ollut lupaava.
Tero Nikalle yritys oli tuttu jo ennen kauppoja. Hän oli työskennellyt Koillismaan Autosähkö- ja raskasosa Oy:ssä yli 15 vuoden ajan, joten toimiala, asiakkaat ja markkina olivat ennestään hyvin tiedossa.
– Yritys ehti olla myynnissä parisen vuotta, eikä ollut mitenkään selvää, että minä sen ostaisin. Se oli oikeastaan viimeinen vaihtoehto. Mieluummin olisin jäänyt töihin uudelle omistajalle tai perustanut kokonaan oman yrityksen Kuusamoon tai Taivalkoskelle ja aloittanut alusta, Nikka kertoo.
Kiinnostuneita ostajia kyllä oli, mutta monella kauppa kariutui rahoituksen puutteeseen. Lopulta Sauli Riekki alkoi houkutella Nikkaa yhteiseen yritysostoon.
– Sauli sai minut vakuuttuneeksi siitä, että ostetaan yritys yhdessä, Nikka sanoo.
Rahoitus vaati sitkeyttä
Yrittäjät aloittivat virallisesti 1. marraskuuta 2023. Rahoituksen saaminen ei kuitenkaan ollut yksinkertaista.
– Oma pankkini ei myöntänyt lainaa muuten kuin sillä ehdolla, että äitini olisi laittanut kauppasumman sulkutilille. Toinen pankki myönsi lopulta rahoituksen normaalein ehdoin, Nikka kertoo.
Yrityksessä on rahaa kiinni merkittävästi myös varastossa, jonka arvo on useita satoja tuhansia euroja. Alussa taloudellinen vastuu tuntui.
– Kyllä siinä oli tervettä pelkoa. Aloitimme tietoisesti pienellä henkilöstöllä: meidän lisäksemme taloon jäi kaksi vanhaa työntekijää, jotka ovat alan rautaisia ammattilaisia. Teimme itse pitkää päivää, tunteja ei laskettu. Halusimme minimoida riskin ja varmistaa, että selviämme lainanlyhennyksistä.
Ratkaisu osoittautui oikeaksi. Ensimmäinen tilikausi oli tuloksellisesti hyvä. Nyt yrityksessä työskentelee yrittäjien lisäksi viisi työntekijää.
– Eihän sitä loputtomiin jaksa tehdä pitkää päivää, Nikka toteaa.
Yrityskauppa helppona väylänä yrittäjyyteen
Vaikka Nikka oli haaveillut alun perin täysin oman yrityksen perustamisesta, hän näkee yrityskaupan selkeänä etuna nopean alun.
– Kun kaikki on valmiina, voi tienaaminen alkaa heti ensimmäisestä päivästä. Ala oli tuttu, varasto ja asiakkaat entuudestaan tiedossa. Asiakkaille omistajanvaihdos ei alkuun juuri näkynyt, ja se oli tietoinen valinta. Emme halunneet muuttaa toimintaa tai hätkähdyttää vanhoja asiakkaita.
Yrityskaupan aikaan liikevaihto oli noin kaksi miljoonaa euroa. Vuoden 2024 lopussa päättyneellä tilikaudella liikevaihto nousi 2,4 miljoonaan euroon.
– Tilikaudessa oli mukana pari ylimääräistä kuukautta, mutta kyllä hienoista kasvua on joka tapauksessa tullut. Ensimmäisen tilikauden tavoite oli pysyä edes samalla tasolla, mutta liikevaihto kasvoi jo silloin.
Ja kasvu jatkuu: pian päättyvän vuoden 2025 liikevaihto tulee olemaan edellisvuotta suurempi.
Äärisäät lisää kysyntää
Autosähkö- ja varaosa-alalla sääolosuhteet vaikuttavat suoraan kaupankäyntiin.
– Meillä pakkaset ja helteet vilkastuttavat myyntiä. Kovat pakkaset rikkovat autojen sähköosia, mutta helteet rikkovat akkuja jopa enemmän. Äärisäät näkyy suoraan kysynnässä.
Myös yleinen taloustilanne vaikuttaa.
– Kun talous on heikko, autokanta ei uusiudu, vaan ajetaan vanhemmilla autoilla. Se lisää kuluvien osien tarvetta. Lisäksi EU:n päästömääräykset tuovat omat haasteensa: hiukkassuodattimet ja AdBlue-järjestelmät eivät ole tehty näihin olosuhteisiin, ja ne aiheuttavat paljon korjaustarvetta.
Juuret kyläkaupasta
Yrityksen tarina alkoi Kuolion kyläkaupasta, jota Tero Nikan vanhemmat Leena ja Markku Nikka pitivät.
– Siellä aloitettiin latureiden myynnillä. Pikkuhiljaa valikoimaan tulivat öljyt, starttimoottorit ja muut osat. Vuonna 1999 vanhempani myivät kyläkaupan ja äitini perusti Kuusamon Autosähkö- ja raskasosa Ky:n Kuusamon keskustaan Kitkantielle.
Yritys kasvoi tasaisesti, ja merkittävä harppaus tapahtui muuton myötä nykyisiin tiloihin Ouluntielle.
– Sijainti parani, parkkitilaa tuli lisää ja myymälän neliöt kasvoivat. Se mahdollisti suuremman varaston. Asiakasmäärä ei ole missään vaiheessa laskenut.
Verkkokauppa ei ole syrjäyttänyt kivijalkaa
Vaikka verkkokauppa on muuttanut monia toimialoja, autosähkö- ja varaosakaupassa kivijalkamyymälällä on edelleen vahva asemansa.
– Varaosien löytäminen pelkän rekisterinumeron perusteella ei ole aina helppoa. Netistä tilaamiseen liittyy riski: jos osa on väärä, muutaman kympin säästö voi muuttua isoksi lisälaskuksi, jos osan vaihtoon on varattu aika korjaamolta menee hukkaan.
– Yksityisten pyörittämiä kivijalkaliikkeitä on tällä alalla enää vähän. Isot ketjut ovat vallanneet markkinoita, mutta meitä auttaa se, ettei esimerkiksi Motonet ole tullut Kuusamoon.
Panostuksia palveluun ja tulevaisuuteen
Kuluvan vuoden aikana Nikka ja Riekki ovat investoineet varastoon ja myymälän toimivuuteen.
– Henkilöstön lisääminen ja varastoinvestoinnit syövät hetkellisesti tulosta, mutta kivijalkamyymälän etu on nopea ja sujuva palvelu. Olemme uusineet tietokoneita ja varmistaneet, että toimitusketjut toimivat. Jos osaa ei löydy hyllystä, se saadaan 99-prosenttisesti viimeistään seuraavaksi päiväksi.
Hyllytilat ovat jo nyt melko täynnä, mutta lähivuosina laajennusta ei ole suunnitteilla.
– Ei ole mahdotonta, että laajentaisimme toimintaa joskus naapurikuntiin. Se voisi mahdollistaa varaston keventämistä täällä, mutta se jää nähtäväksi.
Asiakkaat kiitoksen ansainneet
Alkuvuonna yritys toteutti asiakastyytyväisyyskyselyn, jonka palaute oli pääosin myönteistä.
– Kiitollisia olemme asiakkaillemme. Myös kriittinen palaute on otettu vakavasti ja siihen on reagoitu. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen vie aina aikansa, mutta meillä he ovat oppineet nopeasti ja kehittyneet hyvin. Hyvä henkilöstö on kyllä korvaamaton ja iso kiitos myös heille.
Kahden ensimmäisen vuoden perusteella Nikka on tyytyväinen ratkaisuunsa.
– Yrityskauppa oli meille oikea ratkaisu. Olemme saaneet toiminnan hyvään vauhtiin ja luotamme siihen, että kysyntää riittää tulevillekin vuosille.









