Kuusamon seurakunnan diakoniatyöntekijä ja palvelujohtaja Paula Pesonen-Kytömäki sekä Pohteen Ikäihmisten palveluohjauksen Aino-neuvoja Minna Peltonen hyppäsivät kirjastoauto Kirjakan kyytiin kiertämään Kuusamon sivukyliä. Tavoitteena oli viedä tietoa Kuusamon seurakunnan ja Pohteen palveluista suoraan ihmisille – erityisesti ikäihmisille, jotka asuvat kaukana keskustan palveluista.
Kaksikko kiersi kirjastoauton pysäkeillä jakamassa esitteitä, kertomassa neuvonnasta ja eri palvelumahdollisuuksista. Vastaanotto yllätti molemmat iloisesti.
– Aivan mahtava kokemus. Ihmiset ottivat meidät lämpimästi vastaan, ja suurin osa on vieläpä toivottanut meidät tervetulleeksi uudelleen omalle kylälleen, Pesonen-Kytömäki ja Peltonen iloitsevat.
Kahden viikon aikana tapaamisia kertyi runsaasti. Päivittäin he kohtasivat keskimäärin 30–40 sivukylillä asuvaa ihmistä.
– Ei osattu ennakkoon arvata, että tällaiselle palvelulle on näin hyvä tilaus. Jännitimme etukäteen, tulevatko ihmiset meitä tapaamaan ja miten he suhtautuvat, mutta vastaanotto oli todella positiivista ja esitteet olivat haluttuja, Peltonen kertoo.
Myös palaute oli lähes poikkeuksetta myönteistä.
– Ihmiset toivovat palveluja kylille ja sitä, että kiertäisimme jatkossakin kuusamolaisia sivukyliä, Pesonen-Kytömäki sanoo.
Keskusteluissa nousi esiin huoli palvelujen saatavuudesta.
– Moni harmittelee, että sivukylillä asuville palvelut ovat kaukana ja hankalasti tavoitettavissa, Peltonen jatkaa.
Samalla kierros osoitti, kuinka tärkeää henkilökohtainen kohtaaminen on.
– Sähköiset palvelut eivät tavoita kaikkia. Aito kohtaaminen ja paperiset esitteet ovat monelle merkityksellisiä, Peltonen sanoo.
Pohteen materiaaleissa kerrotaan ikäihmisten palveluista sekä neuvonnasta ja Kuusamon alueen yhteystiedoista. Pesonen-Kytömäki jakoi seurakunnan kuukausitiedotteita, diakoniatyön kevään ohjelmaa, esitteitä diakonian ajanvaraus- ja palvelupuhelimesta sekä lasten ja perheiden kevättoiminnasta.
Jalkautuminen on ollut matalan kynnyksen pilotti.
– Emme ole tarvinneet hankerahoitusta tai projektiorganisaatiota. Kuusamon kaupunki on tarjonnut mahdollisuuden kiertää kirjastoauton mukana, ja helmikuun alussa arvioimme työryhmässä tällaisen toiminnan jatkoa, kaksikko kertoo.
Peltonen näkee kierroksen myös vahvistaneen yhteistyötä.
– Tämä on lähentänyt Pohteen, Kuusamon seurakunnan ja kaupungin yhteistyötä entisestään.
Katse on jo tulevassa. Kesällä kaksikko aikoo osallistua Käylässä järjestettävään Avoimet kylät -tapahtumaan esittelemään palveluja ja ohjaamaan ikäihmisiä avun piiriin.
– Toivomme, että jalkautuminen sivukyliin jatkuu tavalla tai toisella. Hyvällä ennakkotiedottamisella uskomme tavoittavamme ihmiset hyvin, he summaavat.
Diakoniatyö tekee myös kotikäyntejä, ja kierroksen aikana sovittiin uusia tapaamisia.
– Sitä keskustelua ja kuuntelua ei tietysti ihan kaikkien kanssa ehditty tekemään, mutta sitten olemme voineet sopia kotikäyntiaikoja ja sen tiedon saattaminen sivukylien ihmisille on ollut tärkeää. Uskon, että tämä jalkautuminen madaltaa myös kynnystä olla meihin jatkossa yhteydessä. Seurakunnan palveluihin kuuluu myös se, että voimme viedä kotiehtoollisen kauempana asuville ihmisille, jos heillä ei ole mahdollisuutta päästä kirkkoon, Pesonen-Kytömäki muistuttaa.
Myös kirjastoautonkuljettaja Antti Kurki kiittelee yhteistyötä.
– Tämä sujui kyllä minun näkökulmasta hyvin vaivattomasti. On pelkästään positiivista, että kirjastoauton mukana saadaan lisää palveluja syrjäseuduille, Kurki sanoo.
– Ja jos joku vakioasiakas ei sillä kertaa päässyt kirjastoautolle, Antti opasti meitä jättämään materiaalit hänen postilaatikkoonsa. Antilta saimme täyden kympin palvelua, kaksikko kiittelee.
Lämpimin hetki koettiin Virkkulassa.
– Autoon nousi kolme ihmistä, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi kylälle. Tuli tunne, että meitä on odotettu, Pesonen-Kytömäki iloitsee.












